sunnuntai 25. heinäkuuta 2010

Eka nousunolla ja vähän muitakin kesäkuulumisia

Kuten otsikko jo kertookin, ollaan me ansaittu tämän kesän aikana eka nollatulos ykkösistä - eli mun kaudelle asetetut tavoitteet (kisauran aloittaminen ja eka nollatulos kauden aikana) on myös saavutettu! :) Saatiin nolla HAU Openista maanantaina 5.7. Taso kisassa oli aika kova edellisiin kisoihimme verrattuna, sillä sijoilla 2-4 koirakot olivat kaikki nollatuloksia ja ajassa sekunnin sisällä. Voittajakoira oli aivan omaa luokkaansa - varsin vikkelä parsoni! Meidän sijoitus siis 4. Hyvä Yoda Pönttiäinen! Tulevia kisoja on listattu tapahtumakalenteriin ja niitä onkin nyt heinä-elokuussa varsin paljon. Ajattelin mennä nyt vähän enemmän, koska töiden alkaessa tahti pakosti rauhoittaa ja syksylle onkin tulossa vain muutama startti.

TOKOn kanssa on nyt viime aikoina ollut vähän taantumaa - harmi sinänsä, koska Yodahan on ilmoitettu tokokokeeseen... ;-) Vielä on onneksi aikaa treenata, joten ehkä tämä tästä alkaa sujua taas hiukan paremmin. Toivotaan ainakin niin!

Lomailu on maistunut meille kaikille ja koirat ovat nauttineet erityisesti mökkeilystä. Ruu varsinkin villiintyi viime reissulla uiskentelemaan vaikka kuinka paljon ja viihtyi vedessä ihan itsekseenkin. Kaarteli vaan ympäriinsä kuin etsiskellen jotakin, mutta kun kanalelua sille heitti ei se kuitenkaan sitä välttämättä hakenut taikka sitten pudotti sen kesken matkan. Onneksi Yoda hakee kanan, jos se on aikeissa jäädä heitteille veden varaan :D Saatiin länderitkin meidän seuraksi mökille yhtenä päivänä ja sepä vasta olikin kivaa - ainakin mun mielestä, koska niiden kanssa tuli tietysti myös Ansku ;-) Elokuun alussa on vielä luvassa kaksi lomaviikkoa, jolloin ainakin ensimmäisellä viikolla suunnataan mökille melkein viikoksi. Toivotaan aurinkoa vielä sinne!! Tulee niin tarpeeseen ja tekee varmasti hyvää vielä ennen syksyn töiden alkua! Tuntuu olevan tarvetta akkujen lataamiseen...



tiistai 6. heinäkuuta 2010

Kisakuvia :)

Bongasin netistä kuvia Tuorlan Juhannuskisoista ja sain luvan laittaa niitä esille tänne meidän blogiin :) Kuvat on ottanut Irene Vinha.


Kaikki kuvat copyright Irene Vinha