lauantai 29. toukokuuta 2010

Kuviakuvia...

Kun elämässä ei tapahdu mitään, mistä olisi kiinnostavaa kirjoittaa, niin laitetaan edes vähän kuvia vaihteeksi :)


Syödään kilpaa ruohoa... :


Ja videota tyttöjen leikeistä:

sunnuntai 23. toukokuuta 2010

Yoda luonnetestissä

Tänään käytiin Huittisissa luonnetestissä Yodan kanssa. Tuomareina toimi Jorma Lankinen ja Sirkka Lempinen. Kokemus oli erittäin mielenkiintoinen ja Yoda toimi aikalailla sillä tavoin kuin yleensäkin. Ei siis tullut suurempia yllätyksiä. Epäilin sen olevan pidättyväinen tuomareita kohtaan ja ettei se leikkisi, mutta niissä käytös olikin sitten ihan toisenlaista :) Tuomarin mukaan Yoda on oikein kelpo rotunsa edustaja. Yoda on vahva koira, jota ei pidä pyytää vaan jota pitää käskeä. Huomattu on! Kehui kovasti Yodan toimintakykyä, joka oli loistavaa lukuunottamatta kelkkaa, joka oli vaikein osioista. Tuomarin sanoja lainatakseni on "luojan lykky että sen luonteessa on hieman pehmeyttä". Sillä kun on niin paljon kaikkea eri osa-alueista. Hermot ovat kuulemma hyvät, vaikka arvio on "hieman rauhaton" - sana ei kuulemma oikien kuvaa parhaalla mahdollisella tavalla kuvaa Yodaa. Reagoi kaikkeen (temperamentti ja terävyys), mutta palautuu nopeasti. Puolustautuu ja puolustaa tosi paikan tullen, mutta seinässä olisi kaivannut vielä näkevänsä loppuun asti hammasta - lopussa Yoda väisti hieman. Taisteluhalu näkyi kaikissa osioissa. Yodalla ei näkynyt pelkoa missään kohdin testiä, se oli niin rohkea pikkukoira <3 Olen kovin ylpeä! Tuomarin suullinen palaute lopussa pisteiden yhteydessä kuulosti ainakin mun korviin hyvin positiiviselta.

Osa-alueet:

Toimintakyky +2 hyvä
Terävyys +2 suuri ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua
Puolustushalu +3 kohtuullinen, hillitty
Taisteluhalu +2 kohtuullinen
Hermorakenne +1 hieman rauhaton
Temperamentti +1 erittäin vilkas
Kovuus +1 hieman pehmeä
Luoksepäästävyys +3 Hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
Laukaisupelottomuus +++ laukausvarma

+158p.

torstai 20. toukokuuta 2010

Kevätposeeraukset

Yoda 2v 2kk

Ruu 9kk

tiistai 18. toukokuuta 2010

Kevätkuvia :)

Tässä nyt näitä viikonlopun kuvia. Yoda oli tyypilliseen tapaansa pitkin pituuttaan suurimman osan ajasta, kun taas Ruu jaksoi vähän pönttöilläkin auringossa nauttimisen lomassa...



Ruulla on iloisen hännän lisäksi myös iloinen mieli ;) joka taitaa sanonnan mukaisesti korvata sillä sen puuttuvan älyn...

maanantai 17. toukokuuta 2010

Ihana aurinko ja hyvä fiilis kisoista :)

Sunnuntaina oli sitten meidän seuraava koitos, eli tokat kisat. Yoda oli ilmoitettu kahdelle agilityradalle. Eka rata tuntui tosi hyvälle, vaikka virheitä tuli. Mutta vauhti ja meno muutenkin oli ihan toista luokkaa kuin viimeksi, jes! :) Yoda teki kyllä pelottavan lentokeinun, jonka jälkeen luulin, että sillä on vähintään jalat poikki ja hampaat kurkussa - sen näköisesti se siltä parista metristä maahan laskeutui... Noh, onneksi ei käynyt kuinkaan. Toka rata olikin sitten vähän toista maata. Sekin alkoi hyvin, mutta sitten loppui kiinnostus tai väsymys oli jo ylitsepääsemätön, mene ja tiedä. Joka tapauksessa oli tosi hyvä fiilis päivän päätteeksi vaikka tuloksena 2xHYL - nyt vaan uusia kisoja katselemaan... :)

Tässä eka rata:



Tokassa radassa ei sitten ollutkaan juuri mitään näytettävää, joten jätettäköön se ihan vaan tänne omalle koneelle ;-)

Kotiin päästyämme aurinko paistaa porotti takapihalle ja otettiin siellä sitten vähän aurinkoa koirien kanssa - kuvia luvassa, kunhan tää lataa niitä vähän nopeampaan tahtiin... Nyt on ihan toivotonta. Illalla oli vielä TOKO. Ajattelin, että Yoda saattaa olla väsynyt ja ettei sitä ehkä jaksa kiinnostaa enää pitkän päivän jälkeen treenata. Vaan miten kävikään - Yoda oli ihan SUPER! Se teki kaiken ihan priimahyvin, paremmin varmaan kuin koskaan aiemmin :) Olin vähän hämillään, kun se teki sellaisiakin liikkeitä loistavasti, mitä on treenattu viimeksi jotain sata vuotta sitten! Mitähän se tälläkin oikeen yritti vihjata?! ;-) Voi kun noi koirat osaisi puhua...

perjantai 14. toukokuuta 2010

Kevät <3

Huh hellettä :-) Nyt se kesä sitten tuli! Yoda on nauttinut olostaan terassilla makoillen. On varmaan nyt mukavaa, kun on vihdoin oikein kunnolla lämmintä :) Ainakin siitä päätellen, että aina on etsittävä se aurinkopaikka, jossa löhöillä... Tänään meidän mittari terassilla näytti +29 ja siellä se vaan möllötti pitkin pituuttaan... Hullu!

Ruun kanssa käytiin eilen match showssa täällä Järvenpäässä. Ruu oli reipas pieni lapsikoira ja menikin oikein kivasti. Pöydällä oli vähäsen jännää, mutta antoi kuitenkin katsoa hampaat ym. ilman ongelmaa. Saatiin punainen nauha. Punaisten kehää odotellessa alkoi aurinkokin paistaa ja sää lämpeni hellelukemiin aamun harmauden jälkeen. Tämä ei paljoa Ruun menoa haitannut - päinvastoin tuntui että sen meno vaan parani mitä pidemmälle päivä eteni :) Ei kuitenkaan valikoiduttu enää jatkoon punaisten kehässä, vaikka Ruu oli oikein mallioppilas!

Tänään oltiin Hyvinkään hallilla treenaamassa agilityä ja olikin oikein huisin hyvät treenit kummankin koiran kanssa! Yoda oli SUPER pitkästä aikaa - se jopa vähän kuumui ;) Olipa hauskaa - toivottavsti tämä on hyvä enne sunnuntain kisoihin... Ruu puolestaan on myös pätevöytynyt huimasti ja menikin jo pienenpintä "radanpätkää", nimittäin kolmea estettä peräkkäin :-) Se on niin hauska tyyppi, että pitää ottaa siitä joku kerta videota, ei sitä oikein osaa mitenkään kuvailla, heh!

Sunnuntaina siis koittaa taas kisat ja tällä hetkellä ei ole lainkaan jännitystä . toivottavasti ei juuri tulekkaan. Mulla on mietittynä vähän strategiaa päivän varalle, joten katsotaan mitä tämä kerta tuo tullessaan. Voi kun se nenä ois nyt edes vähän enemmän ylhäällä kuin alhaalla! Noh, nähtäväksi jää...

Räpsin tänään hellepäivän kunniaksi muutamia kuvia koirista (tai koirasta, nimittäin ei siitä toisesta kaverista oikein mitään järkevää otosta saa aikaan...). Tässä pieni kooste kevätpäivän tunnelmista:






keskiviikko 5. toukokuuta 2010

Haastetta ja jännitystä elämään...

Päätin olla lannistumatta ekan agikisan haisteluista ja ilmoitin Yodan 16.5 Hattulaan kahdelle agilityradalle. Nyt voi sitten taas alkaa jännittämään... :) Pari viikkoa on aikaa treenailla ja toivotaan, että se nenästely olisi ainakin vähäisempää kuin ensimmäisellä kerralla... Nähtäväksi jää. Pitää myös nyt tarkkaan miettiä miten aikoo toimia kisapaikalla jne. Hmm.. Jotain ois myös tehtävä tälle mun kisajännitykselle, mutta mitä!?

lauantai 1. toukokuuta 2010

Kisaura korkattu!

Tänään se kauan jännitetty päivä sitten oli; ekat agikisat Yodan kanssa! Mua jännitti ihan sairaasti ja se saattoi vaikuttaa Yodan suoriutumiseen - mene ja tiedä. Selviydyttiin rata läpi, mutta tulos siis HYL, jonka jokainen voi bongata tuosta alla olevasta videosta :) Vinkkejä otetaan myös vastaan, mitä seuraavaksi kannattaisi tehdä / kokeilla. Voihan hajuherne! :)


Yoda agilityrata TSAU 1.5.2010

Ps. Se ei varasta tossa lähdössä, vaan kun sanoin "tule", niin se lähtikin ihan eri suuntaan... Tää oli ihan uus juttu, en muista et ois koskaan tehny treeneissä!