tiistai 9. huhtikuuta 2013

Kellon seisahtuvan tahdon...

Tätä vuotta eletään jo neljättä kuuta. Yoda on ehtinyt täyttää viisi kokonaista vuotta - se on pistänyt mietityttämään. Löysin alkuvuodesta ihan huipun ja ammattitaitoisen hierojan, jolla Yodaa on nyt käytetty kolmesti. Harmikseni olen saanut huomata, ettei mun pikkukoira olekaan ihan niin priimassa kunnossa kropaltaan, mitä olen aiemmilta sitä huoltaneilta saanut ymmärtää. Toisaalta onni - nyt ollaan päästy käsiksi ongelmakohtiin.

Väkisinkin, kun koira on jo ihan koiran ikäinen, alkaa sitä miettiä paljonko yhteisiä vuosia on vielä edessä. Raastaa sydäntä, puristaa rinnasta ja ahdistaa ajatella, ettei mikään ole ikuista. Se on yksi suuri syy, miksi olen jarrutellut myös mun aiemmin aika villiäkin kisaintoa. Oon yrittänyt nauttia ja keskittyä ei määrään vaan laatuun. Se on tuntunutkin oikeestaan tosi kivalta ja tavallaan rennoltakin. Ei ole ollut ylisuorittamista, pakonomaista vääntämistä.

Kun kaikki ei mene niin kuin elokuvissa, sitä alkaa miettiä mikä tässä elämässä on oikeasti tärkeää ja mikä sitten vähemmän. Eihän meillä mitään elämää mullistavaa onneksi ole sattunut. Sitä vaan on tullut tässä alkuvuonna piirreltyä vähän suuntaviivoja. Mietittyä mikä on tärkeää. Mikä on tarpeellista, mikä kohtuullista, mikä välttämätöntä. Tässä koiratouhussa ja vähän elämässä yleensäkin. Tällä hetkellä välttämättömältä tuntuu vain se, että saa viettää aikaa omien rakkaitten kanssa. Joskus sitä toivoo, että vois vaan pysäyttää ajan ja nauttia tästä hetkestä ikuisesti...



1 kommentti:

  1. Viisaita mietit tyttäreni. Kyynel poskelleni vierähti.

    Syd.MaMa

    VastaaPoista