Heja Suomi, terapiakoira keikkupeppu ja koska meillä on joulu

Heh, koska tämä blogin päivittäminen on ollut vähän laiskanpuoleista, kirjoitetaan nyt yhellä kertaa vähän useammasta aiheesta.

Tänään, itsenäisyyspäivänä, ollaan koirien kanssa vietetty laatuaikaa tyttöjen kesken, kun J suuntasi työreissuun ruotsinmaalle. Aamulla herättiin jo aikaisin herätyskellon soittoon, sillä olin ilmoittanut Ruun kahteen starttiin Ojankoon. Yöllä oli satanut lunta ja aamullakin satoi yhä jotain (räntää?). Motarilla sai mennä rauhassa ja Ojankoon johtavalla hiekkatiellä olikin jo joku heti aamutuimaan päätynyt autoineen pusikkoon. Oltiin riittävissä ajoin paikalla ja ilmoittautumisen jälkeen lenkkeiltiin ja sitten menin odottelemaan radan alkamista. Koska kisat käytiin kahdella radalla, näytti siltä, että seuraava rata päästäisiin aloittamaan kutakuinkin heti edellisen loputtua. Vaan toisin kävi :) Tuomari ihan vähäsen joutui/halusi muunnella rataa ennen kuin se oli kilpailuvalmis...

No sitten niistä radoista. Mainittakoon heti alkuun, että Ruu pieni keikkupeppu se on vaan niin mainio agilitykaveri. Se on niin tohkeissaan päästessään yksin (ilman Yodaa) mun kanssa halliin, se tapittaa ruskeilla nappisilmillään, heiluttaa häntäänsä taukoamatta ja on kaikenkaikkiaan ihan maailman sympaattisin agilityeläin. Sille riittää ihmisen huomio palkaksi tai se, että se saa vähän pusutella tai että sitä rapsuttelee hännäntyvestä. Se on vaan aika rento tyyppi! No itse radoistakin se selviytyi tänään mallikelpoisesti. Taitaa olla aika ylentää Ruu apukoulusta eskariin? Eka rata oli hyppäri. Jouheva, suoraviivainen, ei ihmeellisiä kommervenkkejä. Meni kaikenkaikkiaan hyvin, parissa kohtaa en itse ollut ihan ajantasalla ohjauksen kanssa. Nolla jollain parin kolmen sekunnin ihanneajan alituksella. Sija taisi olla 12 noin viidenkymmenen koiran joukossa. Toka rata oli agilityrata. Ei siinäkään ihmeitä. Yksi valssi valui väärään suuntaan, josta meinasi seurata putken väärään päähän ohjautuminen. Kiltti koirani reagoi paniikkikarjaisuun, joka vähän itseä kyllä alkoin hymyilyttää (siis se, että mokasin ja sit pelastin huutamalla...voi koiraparka) ja näinpä päästiin nollalla maaliin, vain muutaman sadasosan ihanneajan alituksella. Mut sehän riitti! Sija taisi olla 14 myöskin noin viidenkymmenen koiran joukossa. Nyt Mannisella on viisi nollaa SM-kisoja varten, mukaanlukien tuplanolla. Olipa hyvänmielen kisat kerrassaan! Ihana terapiakoirani Ruu keikkupeppu.

Syksy on ollut töiden osalta taas työntäyteinen eikä ihan kevyt, johtuen viimeisten viikkojen joka viikonloppuisista tapahtumista (kisat, leiri jne.). Nyt vielä pari viikkoa ois jäljellä, tiiviisti painetaan yhä. Sitten ansaitusti reilun viikon joululoma, se jos mikä tulee kyllä niin tarpeeseen. Tänä vuonna vietetään joulua täällä meillä kotona ja me saamme tänne sekä mun että J:n perheet kyläilemään. Samaan aikaan on sellainen olo, ettei malttaisi odottaa ja toisaalta taas tää odotus on just ihan parasta. Se Joulu vilahtaa vaan joka vuosi niin nopsaan ohi...