keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Kiitos 2013 - tervetuloa 2014

Vuosi 2013 meni ihan vilauksessa ohi. Käsittämätöntä, että nyt jo ollaan taas tammikuussa! Jostakin syystä mulla on aina ollut vahvasti huono fiilis numerosta 13 (en myönnä kuitenkaan taikauskoa!), jonka vuoksi en kovin innoissani ollut alunperinkään alkavasta vuodesta 2013. Ajattelin (typerästi), että sinä vuonna ei kyllä varmuudella mitenkään voi tehdä mitään isoja asioita (kuten mennä naimisiin), koska koko vuodessa on huono karma ja lopulta kaikki menee pahasti pieleen. Että kunhan nyt selviäisi tästä vuodesta, niin voisi alkaa taas elämään normaalisti :) Nyt jälkikäteen ajateltuna vuosi oli kyllä ihan hyvä ja opettavainenkin taas kerran. Myös kasvattava huomaan nyt jälkikäteen, kun ollaan siirrytty vuosi eteenpäin. Mulla on maailman surkein muisti, mieleen painuu valitettavasti syvästi kurjat asiat vuosienkin takaa, mutta hyviä fiiliksiä läheltäkin joutuu vähän kaivelemaan. Noh, valokuvien (ja facebookin) avulla ehkä... Tänä vuonna en muista kokeneeni isoa kurjuutta tai pettymystä, olikohan siis aika tasainen vuosi?! Yritin nyt kuitenkin koostaa jotakin mieleenpainuneita hetkiä alle ja lisäksi muutamia lupauksia alkaneelle vuodelle!

Vuoden 2013 tähtihetkiä, fiiliksiä jotka jäivät mieleen (satunnaisessa järjestyksessä):

1. Laskettelu. Yhen kerran mäessä, mut kivaahan se taas oli (varsinkin se munkkikahvi kahvilassa). Mietin vaan et miksi käytiin vain kerran?!

(epäilen, et tää kuva ei oo meidän, vaikka meidän kuvavirrasta se löytyikin...)

2. Musertavan pettymyksen tuottaneen agilityn SM-yksilökisan jälkeinen kotiintulo ja joukkuepronssimitalin näkeminen - ja se ilo sekä hyvänolontunne siitä.


3. Kesäloma, rauhalliset pitkät metsä- ja peltolenkit koirien kanssa. Aurinkoiset lämpimät illat. Metsämansikoiden tuoksu. Ei kiire mihinkään...


4. Agirotu. Ei edes harmittanut, vaikka molemmat koirat joutui jättämään kotiin (juoksujen vuoksi),
ja vaikka vettä satoi kuin Een Peestä. Seura ja eväät oli kaikesta huolimatta huippuluokkaa! :)


5. Viikko Rukalla. Ihanat tunturimaisemat. Pitkät päivävaellukset koirien kanssa.
Rauha ja hiljaisuus. Yhteinen aika perheen kanssa.



6. Kiireetön aamutalleilu.

Näitä fiiliksiä vaan oli ihan liian vähän!



7. Ihka ekat agilityn maajoukkueen karsintakilpailut Seinäjoella. Parhautta päästä kaikille viidelle radalle ja olla reissussa maailman parhaan Yoda Pönttiäisen kanssa!
Eikä ihmisseurassakaan mitään vikaa ollut ;)

8. Ruun oikeat ihanneaikaan ehtineet nollat 3-luokassa. Maailman sympaattisin agilityeläin on lähes SM-kisa-ainesta jo! Sydämeni pakahtuu jo pelkästä ajatuksesta.

(tältä radalta ei kyllä tullut nollaa... ;))

9. Reissu Suomenlinnaan ensimmäistä kertaa elämässä.
Tänne pitää ehdottomasti päästä uudelleen ensi kesänä!


10. Leipomisen ja kokkaamisen opettelu! Hauskaa :)


11. Kummitytön kanssa vietetty aika. Tähtihetkiä, jokaikinen.


12. Joulu. Kuusentuoksu, kynttilät, joulumusiikki, ruoka, perhe ja läheiset koolla.
Rauhalliset, suunnittelemattomat vapaapäivät... Täydellistä.


13. Vuoden vaihde. Mieleenpainuva nuotioilta mitä parhaimmassa seurassa.
Tinastakin ennustettiin se, mitä toivottiin ;)


 14. iPhone - miten olenkaan aiemmin tullut toimeen ilman tätä!?
Ilman uutta ihanaa puhelintani olisi suurin osa näistäkin kuvista jäänyt ottamatta!

14 lupausta vuodelle 2014

Koska ikää tulee vuosi vuodelta lisää (tänä vuonna jo 30-v.!), on kai pakko taas yrittää ajatella mikä elämässä on itselle tärkeää. Viime vuonna asetin itselleni yhden tavoitteen; rauhoittaa elämäntyyliä edes vähäsen. Nauttia enemmän. Murehtia vähemmän. Murehtinut mä varmaan olen yhä, ehken siitä piirteestä helpolla eroon pääse, mutta nauttinut oon kyllä elämästä. Oon malttanut, elänyt jopa muutaman kerran hetkessä - jättänyt muistijälkiä (kuten ylempaa näkyy) näin vähän enemmän kuin edellisenä vuonna. Hyvä minä! Eipä silti, tiedän et paluu vanhaan tapahtuu salakavalasti ja yritystä yhä tarvitaan, jottei ajautuisi kaahottamiseen. Ei se mitään, jos sen yrittämisen (ja onnistumisen) seuraamuksena mun elämään tulee hyviä asioita, hyviä fiiliksiä, sisäisesti kevyt olo! Näiden avulla uuteen vuoteen:

Terveelliset elämäntavat

1. Tarkistan ruokavaliota terveellisempään suuntaan. Esim. Iltapalan ei tarvitse olla pikaruokaa tai herkkua...
2. Lenkille myös hölkäten - tätä on määrätty pari kertaa viikossa myös Yodalle, jotta sen kroppa pysyisi paremmin auki, joten ehkä siinä ois vähän motivaattoria?
3. Opettelen menemään aiemmin nukkumaan
4. Suunnittelen päivittäisen ajankäytön paremmin kuin menneenä vuonna
5. Irtaudun edes vähän internetistä ja facebookista ja kokeilen ihan oikeesti "tietokoneetonta päivää". Jotenkin tuntuu että olen aika kiinni ja riippuvainen ko. viihdykkeistä. Auttanee myös ajankäyttöön ja aikaisempaan nukkumaanmenoon...

J, ystävät ja läheiset

6. Järjestän enemmän aikaa meille ihmisille, mulle ja J:lle
7. Järjestän aikaa kavereille, kummitytölle ja perheelleni. Jos aina ei ole mahdollista nähdä, onhan puhelin ja tietokone olemassa!
8. En unohda synttäreitä tai muita merkkipäiviä...

Koti

9. Vaadin itseltäni hiukan enemmän itsekuria tavaroiden oikeille paikoille laittamisen suhteen, jotta koti näyttäisi kodilta yhä useampana päivänä.
10. Säännollinen siivouspäivä!

Työ

11. Yritän suhtautua työhön työnä, liikaa yrittämättä, liikaa stressaamatta. Pidän kovasti työstäni, mutta samaan aikaan se syö multa energiaa ja aiheuttaa painetta todella paljon... Yritän opetella uskomaan siihen, että kun teen parhaani, se riittää.

Harrastukset

12. Harrastan agilityä yhä tavoitteellisesti ja suunnitelmallisesti, mutta yhä enemmän fiiliksellä ja vähemmän totisesti. Ruun kanssa tää on jostakin syystä ollut aina helpompaa, nyt se sama rentous ja hetken huuma, ilo ja nautinto Yodan kanssa myös! Nyt kun mä olen oppinut nauttimaan treenaamisesta ja ymmärtänyt jo ettei kisaaminen olekaan "se juttu" (vain kirsikka kakun päällä), voisin seuraavaksi opetella luottamaan koiriini ja uskoa niiden osaamiseen. Joka kerta täysillä, virheitä pelkäämättä, varmistelematta, niinkuin viimeistä päivää...
13. Vietän kiireettömän aamutalleilun vähintään kerran kuussa

Elämänasenne

14. Opettelen nautiskelemaan arkisista asioista (mm."ilohillon" avulla) :) Teen niitä asioista, joista tulee hyvä fiilis, jotka antaa mulle energiaa ja voimia päivittäisessä arjessa. Ehkä laitan itseni joskus etusijalle ja toteutan jonkun unelmankin...

"Jokaiseen tekoon tai tekemättä jättämiseen liittyy valinta siitä, mikä on tärkeää ja mikä vähemmän tärkeää."

"Elä tätä päivää, uneksi huomisesta, opi eilisestä."

IHANAA ALKANUTTA VUOTTA 2014 !


3 kommenttia:

  1. ONNELLIST UUTTA VUOTTA 2014!

    MAMA-ÄITI

    VastaaPoista
  2. HYVÄÄ UUTTA VUOTTA vuodelle 2014!

    Tää oli mun kommentti...

    VastaaPoista
  3. Ihana päivitys <3
    Ihana Minna <3

    Ansku

    VastaaPoista