keskiviikko 11. elokuuta 2010

Tuplanolla ja menolippu kakkosiin! :)

Otsikko sen jo kertookin - tänään se täysosuma tuli ja tehtiin tuplanolla! Koska meillä oli yksi nolla alla aiemmin, tarkoitti tämä nousua kakkosluokkaan :)

Kisattiin siis Forssassa ja tuomarina oli Anne Huittinen. Ensimmäinen rata oli hyppyrata ja se näytti paikkapaikoin ensisilmäyksellä ihan haastavalta. Rataantutustumisessa kuitenkin selvisi, ettei ne ulkopuolelta katsomani "vaaranpaikat" olleetkaan oikeasti niin hankalia vaan rata kokonaisuudessaan oli ihan mukavan tuntuinen. Radalla oli hyppyjen ja putkien lisäksi kepit, rengas, muuri, pituus ja pussi. Kepit oli heti numero neljä ja kun saatiin ne onnistumaan tiesin, että nyt on mahdollisuus selvitä myös loppuradasta kunnialla. Ja niinhän me selvittiin! Meno ei tuntunut yhtä rennolta mitä lauantaina JAU:n kisoissa ja maaliin tultaessa mietin että ehdittiinköhän me ihanneaikaan... No ehdittiinkö, Pönttihän pisti tassua toisen eteen oikein urakalla ja suoriutui -11,11s alle ihanneajan :-) ! Sijoitus 2 / 23, hyvä Pöntti! Päästiin palkintopallille ekaa kertaaa ikinä!

Toka rata oli agilityrata. Kaikki kontaktiesteet tottakai, lisäksi rengas, kepit, pituus, muuri ja pussi edelleen hyppyjen ja putkien lisäksi. Radalla ei ollut mitään ansoja, mutta ohjata kuitenkin piti, oli kiemuraa ja käännöstä :) Tämä rata alkoi hieman kökköisesti (siis mun ohjaus), mutta loppua kohden parani. Keppien taas onnistuttua annoin palaa loppu radan. Kerran Yoda meinasi valahtaa yhden kaarteen pitkäksi (jonka seurauksen mä törmäsin esteeseen, joka kuitenkin pysyi onneksemme koossa ;)), mutta muuten tyylikkäästi selviydyttiin nollalla maaliin. Uskomatonta, mutta totta - Yoda puristi tähänkin rataan vielä vauhtia oikein kelvollisesti! Aika oli -12,95 sekuntia alle ihanneajan! Jee! Tällä radalla hiuksen hienosti voitto kotiin (22 osallistujaa) ja samalla menolippu kakkosiin - kiitos! :)

Rakas Yoda Pönttiäinen oli tänäänkin niin huippu ettei sitä oikein osaa sanoin kuvailla <3 Kukapa olisi uskonut toukokuussa, kun kisaura aloitettiin, että elokuussa ollaankin jo kakkosissa!? En minä ainakaan! Vuosi sitten en edes uskaltanut haaveilla kilpailemisesta... Toivotaan tämän vauhdin ja innokkuuden vähintään pysyvän (ja mieluusti hiljalleen vielä kasvavankin.. ;))... Kiitos Hannaleena seurasta kisapaikalla ja kuvausavusta :)

3 kommenttia:

  1. -Ehvi-mamma, Sista-sekopää ja kateellinen ;)-12. elokuuta 2010 klo 7.58

    Onnea Yoda-lapsi ja Minna! Ihan sairaan hienoa!!! <3 ja Yoda vaan aina on niin kaunis!!!

    VastaaPoista
  2. Tänks :) Kyllä se teilläkin on varmasti ihan tulollaan ;) Rapsuja koirille!

    VastaaPoista
  3. Hyvä Yoda!

    t. Nemo :)

    VastaaPoista