sunnuntai 9. tammikuuta 2011

A-lonkat ja eka startti kolmosissa

Loman aikana huomasin, että kennelliiton koiranettiin on vahvistettu Yodan lonkka- ja kyynärtulokset. Lonkat olivat muuttuneet A:ksi! Lähtivät siis B:nä.. Kyynärät 0/0, kuten lähtivätkin liittoon.

Tänään startattiin ensimmäistä kertaa Yodan kanssa 3-luokassa. Olin ilmoittanut Yodan jo kauan aikaa sitten hyppärille Hyvinkäälle. Mini3 luokassa kilpailijoita oli melkein 60 - tervetuloa kolmosiin! Mineillä tuomarina toimi ELina Hannikainen. Hyppäri oli ihan kiva - ei lainkaan ylisepääsemättömän tai mahdottoman tuntuinen. Ennen meidän suoritusta tuli jostakin kuitenkin kaamea jännitys... Noh, ei siinä auttanut kuin mennä vain vuorollaan odottamaan lähtölupaa.

Radan alku sujui ohjauksellisesti tahmeasti ja oli useamman kerran sellainen olo, että kylläpä ohjaan surkeasti... Oli sellainen olo että olen koko ajan vähän myöhässä tai väärässä paikassa ja niitä yritin siinä sitten parhaani mukaan vain paikkailla - Not Good! Renkaan jälkeen tuli kepit. Yoda hyppäsi renkaan oikein ja oli super - haki kepit oikein avokulmasta ja pujotteli hienosti oikein koko matkan! Siinä se jännitys (ehkä) alkoi vihdoin hiukan kaikota, koska lopun 5 estettä tuntui jo sujuvammalta. Tuloksena yliaikanolla - laitan tuon yliajan puhtaasti omaan ohjaukseni piikkiin :( Yoda tuntui mun mielestä ihan reippaalta ja ainakin parka luki (taas kerran) niin tarkasti mun jokaista liikettä <3 Tästä nyt vaan suunta kohti seuraavia kisoja tammikuun lopulla! On mulla vaan niin kelpo koira :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti