sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Asenne ratkaisee - aina...

Vuotta on jo hyvän matkaa takana, eikä blogipäivityksiä ole kuulunut. Kaikenlaista on kuitenkin touhuttu ja suunnitelmia myös tulevaan tehty. Alkuvuoden kantava teema on ollut opetella keskittymään siihen matkantekoon, eikä niinkään määränpäähän. Vaikeaa on, mutta aina välillä huomaan jo olevani oikeilla jäljillä, jee! Harjoitukset tämän suhteen jatkuu yhä.

Alkuvuoteen on mahtunut agilityä - niin ja vähän tokoiluakin :-) Tokokärpänen se aina näin kevättä kohden tuntuu puraisevan ja Yodan kanssa on nyt yritetty treenata sitä surullisen kuuluisaa paikkamakuuta kuntoon. Oikealla tiellä ollaan kai senkin kanssa, ainakin näyttää jo paljon paremmalta kuin loppukesästä. Tälle vuodelle toivonkin, että saisimme enemmän tokokokeita kuin aiempina vuosina. Mutta ensin tuo paikkamakuu olisi syytä saada toimimaan...

Agilityssä ollaan keskitytty enimmäkseen treenaamiseen, mutta on Yodan kanssa muutama starttikin ehditty ottamaan. Omatoimitreenejä tehdään hallilla kahdesti viikossa ja siellä yritetään hoidella erinäisiä kotiläksyjä kuntoon. Nyt vallitseva teema on Yodan kanssa ollut hyppytekniikka ja kontaktien nopeus ja Ruun kanssa hyppytekniikka, kepit ja "itsetunnon vahvistaminen" (irtoaminen, estehakuisuus). Tammikuun lopussa käytiin molempien koirien kanssa Vapun hyppytekniikkayksärillä ja niillä ohjeilla nyt mennään eteenpäin hyppyjutuissa. Yodan tekniikassa ei ollut moitetta ja se oli muutenkin varsinainen mallioppilas. Ruun tekniikassa puolestaan on paljonkin tehtävää ja se tarvitsee myös takaosaansa lisää lihaksia. Fyssariaikakin tuli varattua, jotta saamme apua lihaskunnon harjoittamiseen. Kotitehtäviä tehdessä olen kyllä ollut huomaavinani tekniikassa paranemista, joten ehkäpä Ruukin saadaan kisakuntoon kesään mennessä. Seuraava hyppy-yksäri meillä on maaliskuussa. Viime viikonloppuna meillä kävi Yodan kanssa kiva tuuri ja päästiin koko viikonlopuksi varapaikalta tuuraamaan NextLevel-leirille Turkuun. Oli kyllä opettavainen viikonloppu ja herätti myös paljon ajatuksia. Paljon on opittavaa sekä itsellä että koirilla, mutta tässähän se hienous juuri on, joka itselläni on juuri se varsinainen kehityskohta - nauttia treenaamisesta ahdistumatta siitä tosiasiasta, että kaikkea ei osata. Läksyjä saatiin siis sieltäkin :-) Yoda jaksoi viikonlopun hienosti, mutta siitä huomasi kyllä seuraavalla viikolla treeneissä, että viikonloppu painoi vielä keskiviikkonakin. Perjantain treeneissä se vasta alkoi muistuttaa normaalia itseään.

Alkuvuoden aikana on myös agilitytreeneissä tullut huomattua, miten Yoda varsinkaan ei päästä myöskään minua helpolla. Jos itse et ole tosissasi tai löysäilet, koira antaa takaisin samalla mitalla. Jos itse uskot tekemiseenne ja olet täysillä mukana, antaa myös koira kaikkensa. Joskus väsyttää ajatus kääpiöpinserin kanssa harrastamisesta ja houkuttaa ajatus toisen rotuisesta koirasta, mutta tarkemmin ajateltuna Yoda ainakin on varsin hyvä opettaja minulle.  Se ei anna ilmaiseksi mitään. Se kestää kuitenkin toistoja ja sen kanssa voi harjoitella paljonkin. Se on nopea oppimaan ja se tarjoaa myös oma-aloitteisesti toimintoja. Sitä on myös verrattu näiltä ominaisuuksiltaan bordercollieen ;-) Viisas pieni koirani! Ja mitä taas tulee Ruuhun, se parantaa myös tekemistään kaiken aikaa. Se on selvästi hitaampi oppimaan, mutta osoittaa jo välillä jonkinlaista aivotoimintaa pienessä pääkopassaan - se jos mikä on hellyyttävää. Ruun kanssa tekeminen on yhdenlaista terapiaa minulle. Sen kanssa tekemisessä ei ole minkäänlaista painetta, jokainen onnistuminen on plussaa ja niistä iloitsee aidosti. Toivon todella, että hyppytekniikka saadaan kuntoon ja saadaan treenattua muutekin sille vielä lisää varmuutta ja taitoja, jotta pääsisimme kesällä aloittamaan 3-luokan. Olisi voinut pysyä vähän pidempään siellä 2-luokassa, niin olisi päästy treenaamaan kisaamista :-)

Elämä siis porskuttaa täällä tällä tavoin eteenpäin!

torstai 27. joulukuuta 2012

Kohti Uutta Vuotta 2013 !!!

Vuosi 2012 lähenee loppuaan. Miten vuosi kuluukin aina niin nopeaan? Pitäisi yrittää vähän jarruttaa, nauttia matkasta - kiirehtimättä määränpäähän... Taas kun yritän muistella kulunutta vuotta, tekee se tiukkaa. Mitä kaikkea onkaan ehtinyt tapahtua vuonna 2012?

Päällimmäisinä muistoina mielessä on lähimmät tapahtumat; Ruun agilityuran aloitus ja nousu 11 startilla 3-luokkaan. Pikku-Ruu yllätti kaikki ja osoitti olevansa pätevämpi agilitykoiranalku, kuin kukaan uskoikaan! Yodan AVA-titteli (tosin ei vielä vahvistettu) on tietysti myös mielessä kuin myös ensi vuodelle kasassa olevat arvokisanollat, mukaanlukien nollavoitto karsintoja varten! Muita vuoden huippuhetkiä lienee Yodan ensimmäinen (ja toinen) hyppy-serti sekä ensimmäinen tokon ALO1 -tulos, harmi kun ei treenata tätä lajia enempää (nii-in - miksi ei?!)

Yodan vuosi 2012


Agility


  • 52 starttia, joista...
    • 27 nollaa (51,9%)
    • 11 hyllyä (21,1%)
  • 2 kpl AVA-sert > FI AVA
  • 2 kpl AVA-H-sert
  • 2 nollavoittoa, arvokisanollat kasassa v. 2013 SM-kisoihin ja MM-karsintoihin
Edistystä viime vuoteen verrattuna! Viime vuoden luvut löytyvät vuoden takaisesta kirjoituksesta.

Toko
  • 2 koetta, joista...
    • 1x ALO1
    • 1x ALO3
Näyttelyt
  • ei yhden yhtä näyttelyä koko vuonna...

Ruun vuosi 2012

Agility
  • 11 starttia, joista...
    • 7 nollaa (63,6%)
    • 1 hylly (9,0%)
    • ensimmäinen startti 1-luokassa 22.6., nousu 3-luokkaan 6.12.
Näyttelyt
  • ei yhden yhtä näyttelyä Ruullakaan koko vuonna...

Uudelle alkavalle vuodelle haluan asettaa itselleni yhden (ehkä vähän haasteellisen) tavoitteen: lopettaa se kaahottaminen! Ei pitäisi olla kiire mihinkaan. Pitäisi nauttia enemmän. Pitäisi pysähtyä katsomaan ja kuuntelemaan. Antaa aikaa - eikä vähiten itselleen. Pitäisi rakastaa läheisiään ehdoitta. Pitäisi arvostaa itseään enemmän. Pitäisi olla kiitollisempi. Iloita enemmän. Kuunnella sydäntään. Lopulta merkitsevää ei pitäisi olla se kuinka monta hengenvetoa matkallasi otit, vaan se kuinka moni hetki oli henkeäsalpaava... Tänä vuonna ne hetket, jotka nyt jälkikäteen tuossa yllä kirjoitettuna, ovat niitä henkeäsalpaavia - eivät tuntuneet sillä hetkellä juuri miltään...

"If you want to feel rich

just count all the gifts you have
that money can't buy."

Niinpä. Mulla on kaikki palaset olemassa.

Pienemmin askelin, sydän ja mieli avoinna kohti vuotta 2013!


sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Rauhallista Joulua ja Onnea Uudelle Vuodelle 2013 !!!



"Lumiset oksat vihreän puun,
kimmeltää valossa jouluisen kuun.
Katselen tähtien hopeista nauhaa,
toivotan jouluusi lämpöä, rauhaa."




maanantai 10. joulukuuta 2012

RUU - kolmosluokkalainen !!!



"Mitäs meikä mestari :-)
Ens vuonna aloitan jo agilitykoulun kolmannella luokalla!"
T. Ruu, mini3

maanantai 19. marraskuuta 2012

Ruu - hitaasti lämpiävä agilitykoira :)


Ruu on nyt viime viikot päässyt nauttimaan olostaan "ainoana agilitykoirana", kun Yoda aloitti juoksun kolmisen viikkoa sitten. Hallille on siis päässyt ukaan vain Ruu ja kyllä se onkin tehnyt sille hyvää. Nyt alkaa meno hiljalleen näyttää ja tuntua agilityltä! Ollaan opiskeltu lähinnä käännöksien nopeutta, pienet tiethän se tekeekin kun ei ole kovinkaan irtoavaa sorttia ja lisäksi keppikulmia. Jotain on jäänyt kaaliin, sillä nyt alkaa löytyä jo itsenäisesti mm. avokulma ja erilaisiin hyppypyörityksiinkin lähtee jo varsin reippaasti, jee!

Eilen oltiin sitten kokeilemassa ensimmäistä kertaa kakkosten ratoja Janakkalassa. Olin ilmoittanut Ruun kahdelle radalle, koska en usko sen vieläkään jaksavan hyvin sen enempää. Matkaan lähdettiin ajatuksella "katsotaan nyt mikä on meidän taso, ehditäänkö aikaan jne.".  Tulokset oli enemmän kuin mitä olisin uskaltanut toivoakaan. Ensimmäiseltä agilityradalta Ruu nappasi nollavoiton ja ensimmäisen LUVAnsa kakkosista :) Tokalta hyppyradalta myös nolla, joka riitti 3. sijaan, muttei koiramäärästä johtuen kuitenkaan luvaan. Hieno pieni koira! Käännöksissä vieläkin vähän hitautta, mutta muuten meno oli oikein sujuvaa ja Ruulle vauhdikastakin (etenemät 3,62 ja 3,88). Jatkamme harjoituksia ja seuraava kisa Ruulla on itsenäisyyspäivänä, luullakseni myös tuolla Janakkalassa. Halli oli ihan kiva, joskin aika ahdas mm. häkkialueen (jota ei oikeastaan ollut) osalta.

sunnuntai 30. syyskuuta 2012

23.9.2012 
FI AVA Midnight Mover's Minas Ithil




23.9.2012 Lieto:
Agilityrata, nollavoitto, SERT-A -> FI AVA
Hyppyrata, nolla sij. 3, SERT-H
Hyppyrata, nolla sij. 3

Kiitos pieni musta superkoirani kaikesta *sydän*

"Kiivas ja kopea
aina liikkeissä nopea
olla liehuva liputus
olla voittojen niputus

ehdi ei katua
kun on tehtävä latua
olla viimaa ja vetoa
olla liukkaampi petoa

aikaista matoa
jahdataan kuin perikatoa
olla tiukka ja kätevä
olla huikean pätevä..."



"Tarinani opettaa et saa koskaan luovuttaa, pohjaltakin voi sydän ponnistaa..."


maanantai 2. heinäkuuta 2012

On me treenattu, kisattu ja vaikka mitä!

Kiirettä vaan pitää ja blogi on täysin hunningolla. Ollaan ehditty alkukesästä muuttaakin, ensin "varakotiin" Joonaksen vanhemmille ja nyt vihdoin omaan uuteen ihanaan kotiin <3 Lyhyestä virsi kaunis, pikakelaus merkittävimpiin kesän tapahtumiin:

2.6 agikisat Salo

Kisattiin Yodan kanssa tuulisessa ja sateisessa säässä Salossa Anne Viitasen radoilla. Tulokset olivat varsin hienot; triplanolla, paras sijoitus oli 3 / 49 :) Ihana kiltti koirani ei paljoa tuulesta ja tuiskusta välittänyt!

7.6 tokokoe

Käytiin pitkästä aikaa tokokokeessa alokasluokassa. Vuoroa odotellessa meinasi iskeä epätoivo, kun Yoda tuntui hukanneen kaiken sen vähänkin taidon ja kieltäytyi ymmärtämästä mistään liikkeestä mitään... Kehässä paikkamakuuta lukuunottamatta toimi kuitenkin uskomattoman hyvin! Ihana kiltti Yoda Pönttiäinen <3

Luoksepäästävyys 10
Paikkamakuu 0 (nousi seisomaan)
Seuraaminen kytkettynä 9
Seuraaminen vapaana 8,5
Liikkeestä maahanmeno 10
Luoksetulo 10
Liikkeestä seisominen 10
Estehyppy 10
Kokonaisvaikutelma 9

yht. 161 / ykköstulos :) sijoitus kokeessa 3.

15.-17.6 agi SM-kisat

Lähdettiin reissuun perjantaina kääpiöpinseriporukalla, kun autoon pakattiin Pia ja Hertta, Tarja ja Simo sekä minä Yodan kanssa. Tähdättiin Jyväskylään iltakisoihin niin, että ehdimme kisata hyppyradan. Yoda kulki hyvin ja reippaasti, vain alussa oma hitaus meinasti sotkea suunnitelman :) Jouhevasti kuitenkin päästiin loppuun nollana ja hyvällä etenemällä. Yodan rata löytyy täältä.
Myös muut meidän seurueen kääpiöt tekivät hienot nollaradat!

Lauantaina kisattiin joukkueradalla. Yoda lähti joukkueen toisena koirana, alla meillä oli tässä vaihessa hyl. Yoda oli omaan tapaansa kiltti koira ja teki nollan, vähän jouduin kalastelemaan sitä kyllä radan puolivälissä ennen keinua... Rata löytyy täältä. Meidän joukkueen tulokseksi jäi lopulta 10 ja lopullinen sijoitus oli 7. :)

KAT minijoukkue


Sunnuntaina yksilökisan karsintaradalla meno oli reipasta ja fiilis parasta mitä olen ehkä koskaan kokenut. Oli oikea tekemisen meininki! Olin päättänyt, että nyt mennään eikä meinata ja virheitä ei pidä pelätä eikä varoa! Siltä se meno tuntuikin, harmi vaan että keppien avokulma koitui meidän kohtaloksi - 5 siitä, eikä asiaa finaaliradalle. Rata löytyy täältä.

Kokonaisuudessaan SM-kisoista jäi hyvä fiilis, vaikka finaaliradalle olisi tietysti ollut hienoa päästä ja se toki oli myös tavoitteena. Ei auta kuin treenata lisää, vuosi aikaa ennen seuraavia isoja kisoja :) Treenilistalla on paljon asioita, jotkut asiat on myös onneksi mennyt eteenpäin!  Kiitos Pialle ja Tarjalle matkaseurasta, kiitos Tarjalle ratojen kuvaamisesta ja onnea Pialle vielä hienosta tuloksesta Hertan kanssa yksilökisassa!


KAT mini ja medijoukkueet


Kippis!


22.-23.6 Juhannuskisat


Osallistuttiin vuoden tauon jälkeen tänä vuonna Tuorlan juhannuskisoihin. Olin ilmoittanut Yodan vain lauantaille, kahdelle radalle. Ruu aloitti myös kisauransa näissä kisoissa osallistuen perjantaina hyppärille ja lauantaina agiradalle. Ruu olikin varsinainen mallioppilas ja teki ekalta radaltaan nollan (eka luva) ja tokalta radaltaan 10 (kepit ja rengas). Yoda teki hyppäriltä nollan, sij. 10 / 65 ja agiradalta vesisateessa hylly - Y irtosi vähän vääriin suuntiin... :) Hyvä fiilis, olipa kiva mennä molempien koirien kanssa! Juhannusta vietettiin muilta osin perheen parissa syöden ja saunoen :)

29.6-1.7 Agirotu

Agirotu pidettiin tänä vuonna Kuopiossa, mutta vaikka matkaa olikin jonkin verran, piti sinne kuitenkin päästä! Saimme matkaseuraksi Joonaksen lisäksi Anskun ja länderi Svingin. Hyvä seura, ruoka ja parhaat jutut - niistä on onnistunut reissu tehty! Kiitos Anskulle matkaseurasta :)

Viime vuonna agirotu ei ollut meidän osalta erityisen tulosrikas ja muistankin miten epätoivo meinasi vallata, kun onnistuin sörssimän yhtä rataa lukuunottamatta kaikki Yodan radat jo alkumetreillä... Tänä vuonna ei tehty yhtään hyllyä, joten tulosprosentti oli ainakin huimasti parempi ;) Perjantaina Yoda teki ensimmäiseltä radalta nollan, mutta koska ihanneaika oli tiukkaan laskettu, jouduimme tyytymään yliaikaan. Sijoitus 7 / 70, vain kolme koiraa ehti aikaan. Toiselta radalta vitonen, Y ohitti keppien jälkeen pituuden. Saatiin kuitenkin korjattua se sujuvasti ja meno jatkui jouhevasti maaliin. Ruu starttasi välissä oman hyppyratansa, joka oli muuten kohtuullinen, mutta kepeiltä vitonen. Käännökset ovat myös sille tosi hitaat, suorilla spurttaa kiitettävästi :) Käännöstreeniä siis luvassa keppitreenin ohella :)

Lauantaina Yodalle avoimen sm-kisan karsintaradalta typerä 5 keinulta - Y hyppäsi turhan aikaisin pois, joten lentokeinuhan siitä tuli. Tyhmää, mutta myös odotettavissa oleva virhe, jossakin vaiheessa tämä olisi tullut vastaan... Nyt joutuu ottamaan tämänkin esteen taas tarkempaan syyniin treeneissä. Viimeiseltä kv-radalta tehtiin viikonlopun ainoa oikea nolla joka riitti iloisena yllätyksenä myös sijaan 3 / 84 :) Jee! Ruu starttasi agiradalla vitosen arvoisesti, kepit osoittautuivat tälläkin radalla haasteeksi. Lisää treeniä siis!




Sunnuntaina olimme enää kisaturisteina paikalla, kun Ansku ja Svingi osallistuivat joukkuekisaan. Joukkuekisassa nähtiinkin monia hauskoja suorituksia ja myös kommelluksia, pukuja unohtamatta! Agirotu on kyllä hauska tapahtuma!



Urpo ja Turpo &<3


Aina on hyvä syy vähän juhlia! 


Näihin kuviin ja tunnelmiin... Treenejä kohti! Yodan kanssa kisaan vielä yhdet kahdet kisat ja sitten annan sen olla hetken kisatauolla. Syksymmälle jää kyllä luultavasti se pidempi tauko, sillä kisakalenteria selatessa siellä oli tarjolla huonosti kisoja. Ruun kanssa treenaan nyt hetken ja sitten ilmoitan sen taas kisoihin :) Ihanaa ja toivottavasti aurinkoista kesää kaikille!