Ajatuksia herättävä treeni

Tänään siis suuntasimme kahden viikon tauon jälkeen agilitykentälle. Itseäni hieman jännitti ja arvelutti mitähän tästäkin taas tulisi. Yoda vaikutti kovin innokkaalta paikalle saavuttuamme. Olin saanut Emilialta toimintaohjeita mahdollisten ongelmien varalle. Rakas Pönttiäinen ei pettänyt tälläkään kerralla, vaan aloitti vähän samaan tyyliin kuin aiemminkin. Esteissä ei ongelmaa, mutta se näkee vaan sen targetin siellä maassa... jonka jälkeen voidaankin hävitä omille tutkimusretkille... Pöh!

Noh, edettiin hommassa ja pidin Yodaa remmissä ensimmäisten "karkuretkien" jälkeen ja suoritimme siis silti esteitä. Koira muuttui, se oli läsnä ja totteli... Hmm... Seuraavaksi vaihdoimme toiselle esteelle ja samalla vaihtui myös kouluttaja. Tämän kouluttajan kanssa päädyimme siihen, että hylkäämme targetin, koska koiran nenä on muutenkin helposti maassa (ja tietysti juuri tämän esteen vieressä olikin taas joku mahdottoman ihana haju). Palkkasin siis kädestä ja koira hihnassa, homma ok! Taas askel edempänä, ainakaan koira ei palkkaile itse itseään pitkin poikin kenttää. Ratkaisevin juttu kuitenkin oli sitten se, kun kouluttaja alkoi nostattaa Yodan kierroksia esteen toisella puolella juttelemalla sille sopivalla äänensävyllä. Siitähän se innostui koko koira ;) Ihmekö tuo! Viimeinen niitti vielä, kun harjoittelimme haltuunottoa ja kouluttaja näytti miten olisi hyvä koiraa iloisesti ja rohkeasti käskeä ja kehua ja mitä eki koirani; lopetti omat puuhansa ja oli salamana kiinni toisen kädessä!

Tästä kerrasta jäi kyllä hyvä mieli! Jos taas jotain, niin ajattelemisen aihetta antoi kyllä tämä kouluttaja ja taas kerran tämän palapelin palaset loksahtelivat ainakin osittain, jos ei vielä kokonaan, paikoilleen. Mahtavaa! :) Kolme ratkaisevaa juttua tässä kerrassa oli: hihna, palkka ja äänenkäyttö. Ja kaikkiin löytyy vastaus hihnan toisesta päästä (Ylläri!)... Ja miten toi hihna tähän liittyy, eihän agilityssä koiraa voi hihnassa viedä? Noh, se onkin taas allekirjoittaneen henkilökohtainen päävamma. Nimittäin, kun mä irrotan Yodalta remmin ja pannan, mä en luota siihen (siis siihen mihin se lähtee vai lähteekö). Mutta jos mä pudotan hihnan maahan, mä luotan siihen lähes täydellisesti... Ja mitä mun koira tekee, kun se lukee tälläistä epäilevää, hädissään ja häntä koipien välissä olevaa ohjaajaa (jonka pitäisi olla luotettava johtaja, joopajoo...)? Sen voi kukin itse päätellä. Ja siis äänenkäyttö- ja sirkustemppukurssille joutaisin myös :) Mä niin toivon, että tää todella menee niin, kuin nyt luulen ja miltä se tämän päivän perusteella näytti :-) Jäi niin hyvä fiilis! Ehkä tää tästä!