sunnuntai 20. joulukuuta 2009

Kisauran aloitus :)

.. Tosin epävirallisen, mutta kuitenkin. Oltiin siis tänään Yodan kanssa ihka ensimmäistä kertaa agilitykisoissa, kun Hyvinkäällä pidettiin epikset. Viikon verran kestäneet kovat pakkaset ovat vaikeuttaneet lenkkeilemistä ja myös viime viikon treenit jäivät väliin kovan pakkasen vuoksi. Kisaan pääsemisen haasteena oli myöskin auto, joka ei suostunut käynnistymään pakkasen vuoksi. Pakkanen kuitenkin sopivasti laski lauantai-illaksi ja auto starttasi, joten päätin lähteä Hyvinkäälle sunnuntaina - kävi miten kävi. Ruu pääsi mukaan seuraneidiksi ja pikkulikka kyllä hymyilytti ihmisiä iloisella olemuksellaan :) Sillä on vaan aina niin hauskaa!

Ilmoitin Yodan sekä hyppy- että agilityradalle - mölleihin. Suurin jännitys tuntui olevan se, muistanko radan :) Radat oli kuitenkin melko helpot, joten muistamisen kanssa ei ollut suurempia vaikeuksia, huh! Jännitystä toi myös se, kuunteleeko Yoda minua vai huiteleeko se omia reittejään... Sitä kun ei koskaan voi tietää ihan varmaksi. Viime päivien lenkittömyys toi mukanaan jännitysmomentin, paljonkohan sitä energiaa oikein on kerääntynyt varastoon...

Ensin oli hyppyrata. Yoda oli vauhdikas ja hyppäsi huonolla tekniikalla - ainakin kilometrin korkuisia hyppyjä. Veti myös oikein kunnolla turvalleen kolmosesteen jälkeen, Hyvinkäällä kun on mattopohja. Ei kuitenkaan käynyt kuinkaan, eikä Yodasta tullut bulldogia, vaikka nenälleen menikin ;) Rata sujui paria ohimenoa (l. kieltoa) lukuunottamatta hyvin, kieltojen vuoksi myös yliajasta hiukan virheitä. Tokaa rataa ennen Yoda oli hiukan omissa maailmoissaan ja olisi haistellut mieluummin mattoa, kuin touhunnut mun kanssa... :S Ei innostunut jäniksenkäpälälelustaankaan. Rata alkoi kuitenkin hyvin, mutta noin puolivälissä se sai jonkun hajun, joka sekoitti loppuradan. Pari kieltoa saatiin siis tältäkin radalta ja niinikään yliaikaa, kun lönköteltiin hiukkasen verkkaisesti ja haisteltiin välillä vähän suunnitellun reitin ulkopuoleltakin. Positiivista oli kuitenkin se, että Yoda eteni jotenkuten haisteluista huolimatta, palasi reitille kun kutsuin ja päästiin loppuun asti.

Oli kaikenkaikkiaan huippukivaa ja olen nyt ihan täpinöissäni ja innoissani jo odotan ensi viikonloppua, jolloin Hyvinkäällä on seuraavat epikset. Sinne siis! Tästä se pikkuhiljaa lähtee :]

Ps. Messarissa viime viikonloppuna Yodalla oli ERInomainen päivä sekä lauantaina että sunnuntaina, mutta jäi luokkansa kakkoseksi, joten ei PN-sijoituksia eikä myöskään Voittaja-titteleitä tällä erää ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti