sunnuntai 23. toukokuuta 2010

Yoda luonnetestissä

Tänään käytiin Huittisissa luonnetestissä Yodan kanssa. Tuomareina toimi Jorma Lankinen ja Sirkka Lempinen. Kokemus oli erittäin mielenkiintoinen ja Yoda toimi aikalailla sillä tavoin kuin yleensäkin. Ei siis tullut suurempia yllätyksiä. Epäilin sen olevan pidättyväinen tuomareita kohtaan ja ettei se leikkisi, mutta niissä käytös olikin sitten ihan toisenlaista :) Tuomarin mukaan Yoda on oikein kelpo rotunsa edustaja. Yoda on vahva koira, jota ei pidä pyytää vaan jota pitää käskeä. Huomattu on! Kehui kovasti Yodan toimintakykyä, joka oli loistavaa lukuunottamatta kelkkaa, joka oli vaikein osioista. Tuomarin sanoja lainatakseni on "luojan lykky että sen luonteessa on hieman pehmeyttä". Sillä kun on niin paljon kaikkea eri osa-alueista. Hermot ovat kuulemma hyvät, vaikka arvio on "hieman rauhaton" - sana ei kuulemma oikien kuvaa parhaalla mahdollisella tavalla kuvaa Yodaa. Reagoi kaikkeen (temperamentti ja terävyys), mutta palautuu nopeasti. Puolustautuu ja puolustaa tosi paikan tullen, mutta seinässä olisi kaivannut vielä näkevänsä loppuun asti hammasta - lopussa Yoda väisti hieman. Taisteluhalu näkyi kaikissa osioissa. Yodalla ei näkynyt pelkoa missään kohdin testiä, se oli niin rohkea pikkukoira <3 Olen kovin ylpeä! Tuomarin suullinen palaute lopussa pisteiden yhteydessä kuulosti ainakin mun korviin hyvin positiiviselta.

Osa-alueet:

Toimintakyky +2 hyvä
Terävyys +2 suuri ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua
Puolustushalu +3 kohtuullinen, hillitty
Taisteluhalu +2 kohtuullinen
Hermorakenne +1 hieman rauhaton
Temperamentti +1 erittäin vilkas
Kovuus +1 hieman pehmeä
Luoksepäästävyys +3 Hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
Laukaisupelottomuus +++ laukausvarma

+158p.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti